KYSYTTÄVÄÄ?

Hykerryttäviä tarinoita naiseksi kasvamisesta ja energiaa käsitöistä

Suomen käsityön museo

Porukalla käsityöjutun tekeminen on hauskaa ja rentouttavaa! IhanNaisten pajaan voitte tulla juhlimaan polttareita, synttäreitä tai muuten vaan nauttimaan yhdessäolosta. Ihmetellään yhdessä, mitä naisten hameen alla on ollutkaan: linnunkiikkuja, kallen kauluksia ja konstikkaita haaroja. Hykerryttävien tarinoiden jälkeen työpajassa kokeillaan uusia ja innostavia kädentaitoja, joissa tumpelokin onnistuu. Hetki kruunataan kuohareilla.

Kierros tunnelmallisessa perusnäyttelyssä avaa ikkunan entisaikojen naisten maailmaan ja elämään. Ennen aikaan nuoren naisen kädentaitoja esiteltiin valmistamalla kapioita. Milloin Suomen naiset alkoivat käyttää nimettömiä eli alushousuja ja mitä niiden käytöstä ajateltiin? Tai miten kuukautista selvittiin aikoina ennen kertakäyttösuojia. Opastuksella hypistellään esineitä vuosikymmenien varrelta ja jaetaan naiseksi kasvamisen tarinoita ennen ja nyt.

Aikahypyn jälkeen tehdään tämän päivän juttuja porukalla. Pajan teemoista voi valita omien taitojen ja kiinnostuksen mukaan kuvansiirtoa, ekokassien tuunausta, foliopakotusta tai nahkakorujen muotoilua. Myös omia toiveita saa esittää. Kuvansiirtoa varten kannattaa varata omia valokuvia siirrettäviksi taulupohjalle.
Saatavana ti–pe klo 9–18 ja viikonloppuna 11–18.

Hinta: 25€/hlö (ryhmän koko 6-10 hlö), kesto 1,5 tuntia. (sis. sisäänpääsyn, näyttelyopastuksen naisten elämään ja ohjatun työpajan materiaaleineen.)

Jos aikaa jää, vaihtuvissa näyttelyissä oivallat uutta ja inspiroidut käsityön trendeistä, materiaaleista ja muotoilusta – poimi parhaat ideat kotisi sisutukseen, tuunaamiseen tai vaikkapa lahjoiksi! Museokaupasta löydät parhaat palat noin sadalta suomalaiselta käsityöläiseltä.

Tervetuloa trendikkääseen käsityön maailmaan!

IhanNaiset –työpajan varaukset ja lisätiedot:
p. (014) 266 4370
www.lyyti.in/Tyopajat
Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25, Jyväskylä

Lisätietoa Suomen käsityön museon naistenpajasta: https://www.craftmuseum.fi/palvelut/tyopajat/kupliva-polttaristartti

 

Hae Kartalta

Löydä etsimäsi palvelu tai lähimmät kiinnostuksen kohteet kartalta