Laajavuoren luontopolku

Laajavuorentie 15, Jyväskylä
Jyväskylä

Laajavuoren luontopolku sijaitsee Laajavuoren ulkoilualueella ja kiertää vaihtelevassa metsämaastossa. Noin neljän kilometrin pituinen polku kulkee suurelta osin kuusivaltaisissa metsissä, joihin vaihtelua tuovat mm. kalliot ja pienet suot.

Kuvaus

Polku sijaitsee Laajavuoren ulkoilualueella ja kiertää kisakeskuksen alue mukaan lukien noin neljän kilometrin mittaisena vastapäivään vuoren ala- ja välirinteiden metsissä. Polku kunnostettiin vuonna 2016, minkä yhteydessä polku ohjattiin kulkemaan laskettelureittien länsipuolelta aiempaa viihtyisämpää ja turvallisempaa reittiä pitkin. Luontopolun kiertämiseen kuluu reippaasti kävellen ja rastitauluihin tutustuen aikaa vajaat kaksi tuntia. Oma aikansa kannattaa varata evästaukoon laavulla, jonne on opastus luontopolun varrelta. Laavulla on nuotiopaikka, jonne kannattaa ottaa omat polttopuut mukaan. Metsäpalovaroituksen aikaan tulenteko on kielletty kaikilla nuotiopaikoilla. Jyväskylän luontopoluilla noudatetaan roskattoman retkeilyn periaatteita. Tuo roskat mukanasi retkeltä kotona lajiteltaviksi.

Laajavuoren luonto tarjoaa retkeilijälle mahdollisuuden tutustua mm. vanhojen kuusikoiden hämyiseen tunnelmaan, suopursun tuoksuiseen rämeeseen ja erilaisiin metsänkäyttötapoihin. Luontotyyppien lisäksi luontopolun rastit kertovat alueella elävistä kasveista, linnuista ja sienistä.

Maasto on mäkistä ja polkupohja paikoin kivikkoista, joten kierros lienee liian vaativa alle kouluikäisille lapsille ja ikäihmisille. Laavulle voi halutessaan kulkea hiihtokeskuksen parkkipaikalta lähtevää, aluksi Hyppyritietä pitkin kulkevaa helppokulkuisempaa, karttaan merkittyä virkistysreittiä pitkin.

Polun lähtötaulu on hiihtokeskuksen pohjoispuolella Vuorilammen saunalle johtavan tien varressa noin sadan metrin päässä lammesta. Hiihtokeskuksen pysäköintialueen pohjoisreunasta on opasteet polun aloituspisteeseen. Polun rastitettu osuus päättyy hiihtokeskuksen eteläpuolelle Killerin raitille, jonne tultaessa vasemmalle kääntymällä löytää takaisin hiihtokeskuksen pysäköintialueelle. Polun varrella on 17 rastitaulua. Luontopolulla ei ole talvikunnossapitoa. Latukaudella se on viimeisen rastin ja hiihtokeskuksen välisen pätkän hiihtolatuna, jolla ei voi kävellä.

Lisätiedot

Kesto

1 - 2 tuntia

Kulkusuunta

counter-clockwise

Reitin pituus km

4

Pintamateriaali

Maa/luonnonmukainen

Kohde on vapaasti käytettävissä

Kyllä

Lisää luontokohteita

  • hiihtolatu
    Jyväskylä

    Latu Touruvuori – Ampujien maja 5 km

    Touruvuori, Palokka

    Lue lisää →
  • kuntorata
    Keuruu

    Kivelän valaistu kuntorata

    Kelloniementie, Keuruu

    Lue lisää →
  • luontotorni
    Jyväskylä

    Hämeenlahden lintutorni

    Salmirannantie, JYVÄSKYLÄ

    Lue lisää →
  • luistelukenttä
    Jyväskylä

    Kampuksen luistelukenttä

    Keskussairaalantie 4, Jyväskylä

    Lue lisää →