Leirikallion virkistysalue

Leirikallio on Päijänteen rannalla, Mämminiemen välittömässä läheisyydessä sijaitseva upea leiripaikka. Alueella on kaksi varattavaa saunamökkiä. Alamökissä mahtuu yöpymään neljä ihmistä ja ylämökkiin parvelle mukaan luettuna noin 4–8 yöpyjää. Rannassa on uimalaituri sekä isoille aluksille sopiva venelaituri sekä poijupaikka. Alueella on yksi grillikota.

Mämminiemen virkistysalue

Alueella on saunamökki, yleisö wc:t, grillikatoksia, tulentekopaikkoja, laivalaituri sekä venelaituri ja venepaikkoja (poijuja). Alue on saavutettavissa lähtökohtaisesti vesiteitse. Saunan käyttö on maksullista yleisillä saunavuoroilla. Lisäksi on mahdollista varata oma saunavuoro, johon varaukset tehdään alueen valvojalle yleisten saunavuorojen aikana. Lisätiedot alueen palveluista ja sijainneista alueella kaupungin verkkosivulta.

Källi

Saari Keurusselällä 2 km keskustasta etelään.

Sekametsää, josta osaan tulvii keväällä. Hyvä kohde jäitä pitkin. Laavu ja nuotiopaikka. Ls-alue.

Pöyhölänpuro

Kisakaarteentie 31.

Lehtoa ja lehtomaista sekametsää puron varressa. Polku alueen halki. Kaavan luonnonsuojelualuevaraus.

Ahtaansalmi

Koipikankaantie 1661, josta metsätielle.

Vanhaa kuusi- ja mäntymetsää Pihlaisselän rannalla. Ls-alue. (20 ha)

Huhkojärvi

Suunnistettava, ei selvää reittiä. Jylhä jyrkännejärvi, jossa jo A. Gallen-Kallela maalasi. Hieno meloen. Ls-alue lähes kokonaan. (87 ha)

Myllylänjoki

Havuniementie 226.

Vanha kuusimetsä ja joki kunnostettuine koskineen. Ls-alue. (35 ha)

Kivisuo

Talvisalontie 23, josta 800m polkua alueelle.

Vetinen pieni avosuo, joka vaihettuu luontaisesti rämeeseen ja luonnontilaisen kaltaiseen kuusi-metsään. Ls-alue. (17 ha)

Lusikkalahti

(Loilantie 119, josta risteys Merraslahdentielle). Riihossa.

Vanha kuusimetsä ja kosken rantaa. Lajistossa mm. liito-orava. Rehevillä järvenlahdilla on hyvin vesilintuja. Veneranta parkkipaikalla. Ls-alue. (17 ha)