KYSYTTÄVÄÄ?

Jyväskylä Sinfonia 60 vuotta

Jyväskylä SinfoniaJyväskylä SinfoniaJyväskylä SinfoniaJyväskylä SinfoniaJyväskylä SinfoniaJyväskylä SinfoniaJyväskylä Sinfonia

Jyväskylä Sinfonia

 

Vuonna 1955 perustettu Jyväskylä Sinfonia viettää tänä vuonna 60-vuotisjuhliaan. Juhlavuosi huipentuu syksyllä eri-ikäisille tarjottaviin monipuolisiin konsertteihin. Kausi alkaa syyskuun alussa Laukaan kirkossa tähtibasso Matti Salmisen konsertilla ja päättyy joulukonserttiin, jonka solistina nähdään Tähdet, tähdet -televisiosarjassa tänä keväänä hurmannut baritoni Waltteri Torikka. Näiden konserttien välissä ehditään nauttia islantilaispianisti Víkingur Ólafssonin Jyväskylän-debyytistä, Pekka Kuusiston tulkitsemasta Lindbergin viulukonsertosta, 80-vuotiaan Arvo Pärtin musiikista sekä vierailusta Lahden Sibeliustalossa. Kapellimestareina nähdään mm. Magnus Lindberg sekä Jorma Panulan oppilas, 19-vuotias suurlupaus Klaus Mäkelä.

60-vuotisjuhlakonsertteja on kaksi, joista ensimmäisessä sukelletaan aivan uusiin sfääreihin: lavalle nousee Euroopan DJ-huippu Mr Switch, ja jatkobileet ovat yökerho Brassa. Joulukuun juhlakonsertissa kuullaan kolmen kantaesitysteoksen lisäksi Sibeliuksen Kullervo, solisteinaan Lilli Paasikivi sekä Jorma Hynninen.

 

Lisätietoja Jyväskylä Sinfonian omilta verkkosivuilta

 

Hae Kartalta

Löydä etsimäsi palvelu tai lähimmät kiinnostuksen kohteet kartalta