Jyväskylän kaupungintalon on suunnitellut Karl Viktor Reinius ja se valmistui vuonna 1899. Kaupungintalon ensimmäisiin käyttäjiin kuuluivat esimerkiksi maistraatti, raastupa ja Suomen pankki. Rakennuksen toisessa kerroksessa kaupunkilaiset saivat järjestää erilaisia esityksiä ja juhlia, jonka lisäksi monet yhdistykset kokoontuivat kaupungintalon tiloissa. Kaupungintalo edustaa uusrenesanssista tyylisuuntaa. Reiniuksen muihin töihin kuuluvat esimerkiksi Siikaisten kirkko ja Turun VPK:n talo.
Elsi Borgin suunnittelema, vuonna 1929 valmistunut Taulumäen kirkko kohoaa jylhänä Taulumäen kaupunginosassa Jyväskylän keskustan tuntumassa. Kirkon yli 30 metriä korkea kellotorni erottuu jo kaukaa. Kirkko edustaa uusklassismia, ja sitä pidetään yhtenä 1920-luvun suomalaisen rakennustaiteen mestariteoksista.
Yksi Jyväskylän tunnetuimmista maamerkeistä, upeasti valaistu Ylistön silta, on Mattilanniemen ja Ylistönmäen sekä kahden Jyväskylän yliopiston kampusalueen yhdistävä 208 metriä pitkä kevyenliikenteen silta. Jyväsjärven ylittävä silta kohoaa kaupungin lounaisosassa, ja etenkin iltaisin pimeän tullen sen valaistus ja järven heijastukset vetävät katseita puoleensa.
Kun haluat taltioida kuvagalleriaasi jotain taianomaisen kaunista, kannattaa suunnata kohti Korpilahdella sijaitsevaa Kärkistensalmea. Päijänteessä sijaitsevan salmen ylittää Kärkisten silta, joka on lähes 800 metrin pituudellaan Suomen kolmanneksi pisin silta. Sillan kannatinpylväillä on korkeutta lähes 100 metriä.
Korkealle kohoava Kuokkalan vesitorni on Lutakon rannasta katsottuna komea näky. Vesitorni on yksi Jyväskylän yli sadasta pysyvästi valaistusta kohteesta. Monet näkevätkin siinä varsinkin pimeän tullen ufomaisia piirteitä.