Kinnulalainen Karkausmäen Kammari on palkittu vuoden 2023 Keski-Suomen Matkailun tunnustuspalkinnolla ansiokkaasta työstään alueen matkailun eteen. Tunnustuksen myöntää vuosittain Keski-Suomen matkailun alueorganisaatio Visit Jyväskylä Region. Palkinnon myöntämisellä halutaan nostaa esiin henkilöitä, toimijoita tai tapahtumia, jotka omalla toiminnallaan edesauttavat matkailun kehittymistä Keski-Suomessa ja vievät eteenpäin alueen matkailuyhteistyötä.
Keski-Suomen matkailun alueorganisaationa toimivan Visit Jyväskylä Regionin matkailujohtajan Susanne Rasmuksen mukaan tämän vuoden tunnustuksessa painottuu erityisesti esimerkillinen yhteistyökyky ja oman matkailutoiminnan monipuolinen ja pitkäjänteinen kehittäminen muun muassa kansainvälisyyden, digitaalisuuden ja vastuullisuuden alueilla.
– Jenni Nummisen ja pohjoisessa Keski-Suomessa sijaitsevan Karkausmäen Kammarin toimintaa voi kutsua monella tapaa esimerkilliseksi. Kehittämistyössä on huomioitu matkailualan toimintaympäristön vaatimukset ja panostettu esimerkiksi vastuullisuuden eri osa-alueisiin sekä pyritty vastaamaan digitaalisen ostopolun, löydettävyyden ja myynnillisyyden haasteisiin. Numminen on luotsannut yritystään myös kohti kansainvälisiä markkinoita ja suorittanut esimerkiksi Visit Jyväskylä Regionin vuoden mittaisen kansainvälistymispolun.
– Ihan mieletöntä, olen todella kiitollinen ja otettu, että myös tällaisia pieniä yrityksiä muistetaan, kommentoi Karkausmäen Kammarin yrittäjä Jenni Numminen tunnustuspalkintoa.
Yhteistyö ja itsensä kehittäminen keskiössä
Karkausmäen Kammari tarjoaa majoituspalveluja Salamajärven kansallispuiston lähellä Kinnulassa. Majatalossa on 10 vuodepaikkaa ja kesäaikaan käytössä on lisäksi glamping-teltta. Ympäröivä luonto on tärkeässä roolissa kaikessa tekemisessä nyt ja tulevaisuudessa.
– Salamajärven kansallispuiston olemassaolo ja yhteistyö sinne suuntaan on meille elinarvoisen tärkeää, painottaa Numminen.
Karkausmäen Kammarin toiminta käynnistyi vuonna 2015, ja yritystä on kehitetty pikkuhiljaa asiakasmäärien lisääntyessä. Numminen korostaa yhteistyön merkitystä yritystoiminnassaan.
-Ei ole mitään järkeä tehdä kaikkea yksin ja itse. Olen ollut itse aktiivinen siinä, että olen mennyt mukaan kaikenlaisiin juttuihin ja hankkeisiin, joista on tullut paljon verkostoa.
Esimerkiksi Karkausmäen Kammarin ruokapalvelut on toteutettu yhteistyössä paikallisen yrittäjän kanssa, samoin muun muassa majoituksen yhteyteen ostettavissa olevat hemmotteluhoidot. Tänä vuonna on saatu myyntiin Syvänmaan hama-hankkeen myötä syntynyt usean toimijan yhteistuote, Syvänmaa kaikilla aisteilla. Yhdessä tavoitellaan myös kansainvälistä kasvua.
– Ilman näitä kaikkia yhteistyöyrityksiä ja verkostoja ei oltaisi tässä pisteessä, että saan nostettua jo itsellenikin palkkaa.
Yhteistyön lisäksi Numminen pitää tärkeänä itsensä kehittämistä ja kouluttamista. Seuraavaksi yrittäjä on lähdössä tekemään liiketoiminnan erikoisammattitutkintoa kansainvälisen matkailun digiosaaja -teemalla. Nummiselle on ollut toiminnassaan alusta asti selvää, että yrityksen tuotteiden pitää olla ostettavissa verkossa. Siihen hän on kannustanut myös muita matkailuyrittäjiä.
Lisätiedot
Susanne Rasmus, matkailujohtaja, Visit Jyväskylä Region (tavoitettavissa 24.11. klo 18 saakka)
p. 0400 885 786
[email protected]
Jenni Numminen, yrittäjä, Karkausmäen Kammari
p. 044 2383943
[email protected]