Visit Jyväskylä Region on lanseerannut t-paidan yhteistyössä jyväskyläläisen Havu Designin kanssa. Juuri kesälomakaudelle valmistunut Visit Jyväskylä Region x Havu Design -erikoispaita huokuu keskisuomalaisia vahvuuksia, luontoa ja järviä. Aluksi paitaa myydään verkkokaupassa, mutta jatkossa myös valikoiduissa yhteistyöyrityksissä.
Brändityömme perustuu matkailustrategiassa tehtyihin valintoihin, joista vastuullisuuden teema on yksi tärkeimmistä. Havu Design valikoitui paidan toteuttajaksi erityisesti vastuullisuuteen liittyvien arvojensa perusteella. Haluamme strategianmukaisesti olla myös ajan hermoilla, tehdä uudenlaisia yhteistyöavauksia ja tavoittaa niiden kautta uusia kuluttajia niin matkailijoiden kuin paikallistenkin keskuudesta.
Tuomas Paloniemi, Visit Jyväskylä Regionin projektikoordinaattori
Jyväskyläläinen Havu Design on ekologinen vaatteiden ja asusteiden valmistaja, joka haluaa edistää vaatetusteollisuuden läpinäkyvyyttä. Havu Designissa pyritään käyttämään ympäristöystävällisiä materiaaleja, suosimaan kotimaisia materiaalitoimittajia ja hyödyntämään esimerkiksi leikkausjätettä.
Meille vastuullisuus on toiminnassamme tärkeässä roolissa. Havu-tuotteet ovat korkealaatuisia ja hyvännäköisiä, eivätkä missään nimessä pikamuotia. Uudenlainen yhteistyö on meillekin tärkeää, sillä haluamme kantaa keskisuomalaisuutta tuotteidemme takana ylpeänä. Teemme tulevaisuudessa mahdollisesti myös muita yhteistyökuoseja,
Niko Poikolainen, Havu Designin yrittäjä

Visit Jyväskylä Regionilla myös muita tuoteuutuuksia
Uuden t-paidan lisäksi Visit Jyväskylä Region on tehnyt yhteistyötä myös jyväskyläläisen DecoCutin kanssa. Visit Jyväskylä Regionin ja DecoCutin Saunamaakunta-saunamittarit ja lasinaluset ovat ostettavissa tällä hetkellä DecoCutin verkkokaupasta. DecoCutin ekologinen koristekoivuvaneri on peräisin kestävän kehityksen periaatteella kasvaneista suomalaisista metsistä.
Visit Jyväskylä Regionin Asemakadun matkailuneuvonnassa myydään Visit Jyväskylä Regionin uuden ilmeen mukaisia juomapulloja, postikortteja sekä kangasmaskeja ja -kasseja. Myynnissä on myös uusia, erityisesti puutavaraa varten hoidetuissa metsissä kasvatetusta suomalaista koivusta tehtyjä, vanerisia painettuja kortteja. Myöhemmin kesällä on luvassa myös samasta materiaalista tehtyjä magneetteja.
Toivomme, että paikalliset ja matkailijat ottavat ylpeänä laadukkaat tuotteet käyttöönsä. Olisi mahtavaa nähdä ihmisiä kesäfiiliksissä uuden t-paidan kanssa tai vaikkapa liikkumassa luonnossa liikkumassa juomapullon kera. Tuotteet ovat myös oivia lahjoja tai matkamuistoja.
Tuomas Paloniemi, Visit Jyväskylä Regionin projektikoordinaattori
Lisätiedot:
Visit Jyväskylä Region: https://visitjyvaskyla.fi/pala-jyvaskylan-seutua/
Havu Design: https://havudesign.fi/product/visit-jyvaskyla-region-x-havu-raglan-tee/
DecoCut: https://decocut.fi/jyvaskylaregion
Visit Jyväskylä Regionin kesäsivusto: https://visitjyvaskyla.fi/ainutlaatuiseen-aikaan/
Projektikoordinaattori, Visit Jyväskylä Region | Tuomas Paloniemi | [email protected] | 050 475 3752 | visitjyvaskyla.fi
Yrittäjä, Havu Design | Niko Poikolainen | [email protected] | 045 200 0753 | havudesign.fi
Kuvia: https://drive.google.com/drive/folders/1UTMuk0MpD3rPh38Ng32P2dhzjCuS8jNF?usp=sharing
Kuvien käytön yhteydessä mainittava kuvaajan nimi ja kuvan omistaja, Visit Jyväskylä Region. Havu Designin kuvissa pelkkä Havu Design riittää.