Matkailuneuvonnan ja markkinoinnin yhdistetty harjoittelu

Tavoite jo opintojen alusta lähtien

Visit Jyväskylä Region (VJR) oli minulle jo entuudestaan tuttu sosiaalisen median kautta. Aloittaessani restonomin opinnot minulla oli jo mielessä, että siinä olisi ykkösvaihtoehtoni harjoittelupaikaksi. Kolme vuotta myöhemmin istuin matkailuneuvonnan pisteellä aloittamassa ensimmäistä työpäivääni.

Kun minulle tarjottiin mahdollisuutta hakea yhdistettyyn harjoitteluun matkailuneuvontaan ja markkinointiin, kiinnostuin heti. Mahdollisuus kehittää asiakaspalvelu taitojani sekä tutustua uudenlaisiin tehtäviin markkinoinnin ja neuvonnan saralla kuulosti lupaavalta.

Tehtävät monipuolisia ja kiinnostavia

Aloitin harjoitteluni syyskuussa, joten ensimmäisen kuukauden työskentelin matkailuneuvonnan pisteellä, jonka jälkeen siirryimme toimistolle ja jatkoimme matkailuneuvontaa etäyhteyksin. Asiakaspalvelu matkailuneuvonnassa on antoisaa, sillä samalla voi oppia itse jatkuvasti lisää Keski-Suomesta matkailualueena.

Markkinoinnin tehtävissä VJR:n verkkosivuportaali tuli hyvin tutuksi. Työtehtäviini kuului paljon sivujen päivittämistä, muokkaamista ja kääntämistä. Pääsin myös haastamaan kykyjäni sisällöntuotannossa nettisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa.

Harjoitteluohjaajat ottivat uusia ideoita sisällöstä sekä toiveita työtehtävistä avoimesti vastaan. Tehtävät määrittyivätkin paljon oman osaamisen sekä mielenkiinnon mukaan. Työtehtävien monipuolisuus sekä mahdollisuus vaikuttaa niihin tekivät harjoittelusta mielenkiintoisen. Koko harjoittelun ajan kestävät vastuutehtävät sekä uudet tehtävät, joissa pääsi myös haastamaan ja kehittämään omia taitojaan loivat hyvän tasapainon.

Rohkeutta, itsevarmuutta ja monia esikuvia

Vastaanotto tiimiin oli lämmin ja tunsin oloni hyvin tervetulleeksi. Koko porukka tuli jo alussa tutuksi kattavan perehdytyksen kautta, missä pääsin tutustumaan myös jokaisen työnkuvaan. Tiimin kyky työskennellä kunnianhimoisesti, mutta huumoria unohtamatta on ihailtavaa. Rentoon ja avoimeen joukkoon oli helppo päästä mukaan.

Visit Jyväskylä Region on harjoittelijalle turvallinen paikka oppia, haastaa omaa osaamistaan sekä tuoda omia ajatuksia ja ideoita esille. Harjoittelu antoi paljon eväitä myös tulevaisuuteen. Sain monipuolisesti käytännön osaamista matkailun ja markkinoinnin aloille. Lisäksi sain myös paljon rohkeutta ja itsevarmuutta sekä monta esikuvaa.

Jos työskentely matkailun ja markkinoinnin parissa kiinnostaa, voin lämpimästi suositella hakemaan harjoitteluun Visit Jyväskylä Regionille.

Lue lisää työharjoittelusta Visit Jyväskylä Regionilla täältä.

 

Saana Nieminen
Restonomi opiskelija / Tourism management student
Kajaanin Ammattikorkeakoulu / Heilbronn University of Applied Sciences