Matkalla Afrikassa

03.08.2026 08.00 - 31.08.2026 18.00

Tapahtumapaikka

Vapaudenkatu 39-41, Jyväskylä, Suomi

Ala-aula, 1. krs

Työt kertovat matkasta Afrikassa, Keniassa. Näyttely on piirretty ja maalattu kuvakirja,
kertomus, näkymien taltiointi, joka vähitellen muuttuu oman mielen tuotteeksi;
eläimet, puut savanni, afrikkalaiset .

Töiden tekemisprosessin aikana kuvat lähtivät elämään omaa elämäänsä, ne irtautuivat
afrikkalaisesta maisemastaan tullen osaksi tekijän mielikuvia, ajatuksia, tunnelmia
muodoissa ja väreissä. Kuvat eivät enää olleet osa Afrikkaa vaan ne alkoivat olla osa
tekijänsä maalausprosessia etsien ja hakien uusia muotoja, uutta ilmaisua. Tällöin
keskeistä ei enää ollut itse kohde vaan se, mistä kuva syntyy mistä se on rakennettu mikä
on kuvan sielu. Sielun löytää muodosta, piirtäen, katsoen tarkkaan mitä näkee ja havaitsee
tai sielun löytää värissä, värin synnyttämässä tunnelmassa, valossa ja varjossa.

Kuvien tekeminen on ollut matka teemaan ja sen muunnelmiin, mieluinen sellainen.
Kevään 2026 aikana oli mahdollisuus kokeilla, leikkiä, etsiä ja löytää hätäilemättä, kiirehtimättä palaten muutaman päivän levänneeseen työhön ja nähdä työ uusin silmin. Prosessin aikana syntyi varmuus siitä, että työt eivät ole huonoja tai hyviä, onnistuneita tai
epäonnistuneita vaan että ne ovat aina sekä että. Jokaisessa työssä piilee mahdollisuus
tehdä siitä tavoitteiden mukainen kuljettamalla työtä eteenpäin.


Tapahtuman järjestäjä:

  • Nimi

    Jyväskylän kaupunginkirjasto

  • Sähköpostiosoite

    [email protected]

  • Puhelinnumero

    014 5694123

Vieraile tapahtuman järjestäjän verkkosivuilla.