Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen kampus

Etäisyys Jyväskylän kompassinaukiolta kohteeseen:

15 min 7 min

Seminaarinkatu 15
40100 Jyväskylä
p. 0500 645 146

Paikallinen sää

Lämpötila: 9.1°C Selkeää, klo 07:14

Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen kampus

Jyväskylän yliopiston Seminaarinmäen kampusalue

Alvar Aalto voitti 1951 kutsukilpailun Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun laajentamisesta. Lukuisten uudisrakennusten ohella kilpailu piti sisällään alueen kokonaissuunnitelman. Nimimerkillä URBS varustettu Aallon suunnitelma sai kiitosta mm. rakennusten sijoittelusta ympäristöönsä sekä siitä, että olemassa olevia seminaarirakennuksia oli säilytetty muita ehdotuksia enemmän. Päärakennus, kirjasto, ruokala- ja kokousrakennukset, opiskelija-asuntola, kaksi voimistelurakennusta, uimahalli, henkilökunnan asuinrakennus ja lämpökeskus rakentuivat vaiheittain 1950-luvun kuluessa. Näiden punatiilisten rakennusten ohella suunnitelmaan kuuluivat urheilukenttä, viheralueet ja kulkuväylät, sekä seremonialliset piha-alueet, kuten ns. Alvarin aukio.

Alueen suunnittelu ja rakennusten sijoittelu pohjautuivat amerikkalaiselle campus-periaatteelle. Yliopistokampus täydentyi vuonna 1964 uimahallin laajennuksella ja vuonna 1965 valmistuneella ylioppilastalolla. Kampusalueen eteläiseksi päätepisteeksi nousi vuonna 1971 valkoiseksi rapattu liikuntatieteellisen tiedekunnan rakennus.

• 1952–54, Harjoituskoulu ja palloiluhallit
• 1952–54, Opiskelija-asuntola (entinen)
Opiskelijoiden ruokala Lozzi, opettajien ruokailutila Lyhty
• 1954–56, Päärakennus, p. 0500 645 146. Avoinna ma–pe klo 7.30–18.30
• 1954–56;1964, Uimahalli (nyk. AaltoAlvari), lukuisia muutostöitä, Pitkäkatu 1
• 1964, Ylioppilastalo (Ilokivi)
• 1971, Liikuntatieteellisen tiedekunnan laitosrakennus, Keskussairaalantie 2

Aukiolotiedot:

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO, Seminaarinkatu 15, Jyväskylä
Avoinna lukuvuoden aikana.

Lisää AaltoAlvarista ja aukioloajoista täältä.

Lozzin aukioloajat voit tarkistaa täältä.

Suunnittelu-/ rakennusvuosi

1952-71

Suunnittelija

Alvar Aalto

Muita samasta sijainnista

Koto Designmarket liikkeessä vaatteita ja asusteita sekä henkilö kassalla.

Kotimaisen muodin Koto Designmarket

Lue lisää kohteesta Kotimaisen muodin Koto Designmarket
Scandic Jyväskylä Station -hotellin huone.

Scandic Jyväskylä Station

Lue lisää kohteesta Scandic Jyväskylä Station

Café & Restaurant Vesilinna

Lue lisää kohteesta Café & Restaurant Vesilinna