

Matti Nykäsen hyppyrimäki
Etäisyys Jyväskylän kompassinaukiolta kohteeseen:
40630 Jyväskylä
Paikallinen sää
Lämpötila: 9.2°C Pilvistä, klo 10:48
Matti Nykäsen hyppyrimäki
Jyväkylän Laajavuoressa sijaitsee viiden hyppyrimäen muodostama mäkihyppystadion. Yksi hyppyrimäistä on nimetty menestyksekkään jyväskyläläisen mäkihyppääjän Matti Nykäsen mukaan ’Nykäsen mäeksi’ tai ’Nykäsen hyppyriksi’. Vuonna 1965 käyttöön otettu mäki sai nykyisen nimensä, kun Nykänen voitti Calgaryn talviolympialaisissa vuonna 1988 kolme kultamitalia.
Nykäsen mäki on saanut hiljattain ylleen upean, pysyvän valaistuksen, jolla kunnioitetaan kauniisti Matti Nykäsen muistoa. Valaistus on ohjelmoitava, mikä tarkoittaa, että valaistusta voidaan vaihdella tapahtumien ja juhlapäivien mukaan. Perusvalaistuksen nimi on Hyppääjä. Siinä loistava turkoosinsininen valo kiipeää ylös hyppytorniin, siirtyy hyppypaikalle ja laskee mäen alas. Sen jälkeen valaistus muuntautuu elävästi muistuttamaan revontulien ja lumisateen tuntua.
Kesällä mäellä voi käydä piipahtamassa hyppytornin juurella sijaitsevassa mäkikahviossa, jossa voi nautiskella tuoreita korvapuusteja ja jäätelöä. Hyppyrimäen näkötornissa kannattaa myös käydä ihastelemassa upeaa Jyväskylän ylle avautuvaa panoraamanäkymää. Näkötornia ja mäkikahviota ylläpitää Jyväskylän Hiihtoseura Ry.
Näkötornihinnasto 2023
Aikuiset 5 EUR
Lapset/nuoret (6-15 v.) 3 EUR
Opiskelijat/eläkeläiset 3 EUR
Alle 6 v. Ilmainen
Perhe (2 aik. + lapset) 12 EUR
Avoinna
Näkötorni ja Mäkikahvio avoinna kesäkuussa: Ma suljettu, Ti-Pe 16-20, La-Su 12-16Näkötorni ja Mäkikahvio avoinna heinäkuussa: Ma-Su 12-16
Näkötorni ja Mäkikahvio avoinna elokuussa: Ma-Su 12-16 (6.8. asti) / La-Su 12-16 (27.8. saakka)
Juhannuksen aikaan 23-26.6. suljettu
Muita saman tyyppisiä


Kuokkalan silta

Kärkistensalmi & Kärkisten silta
