Ei valkolakkeja, vaan kaikkia kaupunkilaisia ajatellen.

26.06.2026 12.00 - 29.05.2027 16.00

Tapahtumapaikka

Seminaarinkatu 15, Jyväskylä, Finland

S-rakennus, Näyttelykeskus Soihtu

yväskylän yliopiston Mattilanniemen käytöstä poistuvaa kampusta esittelevä näyttely tiedemuseon Näyttelykeskus Soihdussa valottaa alueen kehitystä vanhasta hakamaasta kaupungin kaatopaikaksi ja edelleen eläväksi ja vehreäksi yliopistokampukseksi. Näyttelyssä on esillä laajasti alueen arkkitehtuurista ja arvokkaasta puistoalueesta kertovaa materiaalia pienoismalleineen, valokuvineen ja kasvikokoelmien esittelyineen. Seminarium-rakennuksella esillä kesän ajan myös Purkamatta paras-kampanjan kiertonäyttely.

Arkkitehti Arto Sipinen kuvaili Mattilanniemen uuden yliopistoalueen suunnittelun lähtökohtia haastattelussa heti kilpailun voitettuaan otsikolla: ”Ei valkolakkeja, vaan kaikkia kaupunkilaisia ajattelin suunnittelutyössä”. Sipinen kertoi 21.11.1970 Keskisuomalaisessa, kuinka suunnitelman lähtökohdaksi oli otettu olemassa oleva kaupunkirakenne ja niveltyminen Seminaarinmäen yliopistokokonaisuuteen, Keski-Suomen museoon ja silloiseen kahteen käsityöläistaloon museon läheisyydessä.

Arto Sipisen suunnitelmaa määrittivät ajatukset tasa-arvosta, demokratiasta ja sosiaalisesta hyvinvoinnista sekä ympäröivän luonnon huomioimisesta. Mattilanniemestä haluttiin tehdä alue, joka rantamaisemineen ja puistokäytävineen tuo kaupunkilaiset ja yliopiston yhteen. Ajatus koko kaupungin kampuksesta oli syntynyt.

Jyväskylän yliopiston Mattilanniemen vanhemman kampusosan historiaa esittelevä näyttely valottaa alueen kehitystä vanhasta hakamaasta kaupungin kaatopaikaksi ja edelleen eläväksi ja vehreäksi yliopistokampukseksi.

Näyttelyssä on esillä laajasti alueen arkkitehtuurista ja arvokkaasta puistoalueesta kertovaa materiaalia. Pääset näkemään mm. Arto Sipisen luoman vehreän kampusympäristön pienoismalleja ja suunnitelmia sekä ihmettelemään puistoalueen laajan kasvikokoelman erikoisuuksia, kuten Suomen pohjoisimpia satoa tekeviä saksanpähkinöitä ja muita mielenkiintoisia kasvierikoisuuksia.

Tervetuloa tutustumaan tähän uhanalaiseen kaupunkiympäristöön Jyväskylän yliopiston Tiedemuseon arkistomateriaalien kautta!


Tapahtuman järjestäjä:

  • Nimi

    Jyväskylän yliopiston Tiedemuseo

  • Sähköpostiosoite

    [email protected]

  • Puhelinnumero

    040 805 4579

Vieraile tapahtuman järjestäjän verkkosivuilla.