Aalto-elokuva kuvaa modernismin mestareita, arkkitehti Alvar ja Aino Aaltoa sekä heidän teoksiaan ympäri maailmaa. Myös Alvar Aallon pääkaupunki Jyväskylä on keskeisessä roolissa Virpi Suutarin ohjaamassa dokumenttielokuvassa.

Rakennuksen aulaan astuttaessa vaikuttuu ilmavasta, mahtipontisesta sisääntulosta. Lasinen aula siivilöi ulkona kajastavaa valoa päivittäin tuhansien opiskelijoiden selkiin. Punaiset tiilet ovat nähneet vuosikymmenten saatossa monia trendejä, mutta itse rakennus on pysynyt aina ajattomana, ajan hermolla. Silti se osaa yllättää. Rakennuksessa kulkiessa jo heti seuraava aulatila on suljetumpi ja jykevä, melkein kuin astelisi linnamaisella keskiajalla, vaikka rakennus onkin valmistunut vuonna 1955. Kyse on Jyväskylän yliopiston päärakennuksesta ja Seminaarinmäen kampusalueesta, yhdestä Alvar Aallon huippuvuosien teoksesta.
– Aallon arkkitehtuurissa hienoa on se, että tilat ovat koettavaksi tarkoitettua. Niissä on aaltomaisia muotoja ja mutkan takaa löytyy aina uutta ja kiinnostavaa. Materiaaleja haluaa koskea. Eräs Jyväskylän yliopiston työntekijä sanoi minulle kerran, että aina, kun muut eivät näe, hän halailee rakennuksen pylväitä. Se on kyllä yksi Aallon hienoimpia töitä, joita olen nähnyt matkan varrella. Menetin sille sydämeni, Aalto-dokumenttielokuvan ohjaaja Virpi Suutari kertoo.
Se on kyllä yksi Aallon hienoimpia töitä, joita olen nähnyt matkan varrella. Menetin sille sydämeni.
Virpi Suutari

Aalto-elokuva kuvaa modernismin mestareita, arkkitehti Alvar ja Aino Aaltoa sekä heidän teoksiaan ympäri maailmaa. Seminaarinmäen kampusalue on yksi useista elokuvassa vilahtavista Jyväskylän seudun Aalto-rakennuskokonaisuuksista. Elokuvan alussa yleisölle tulevat tutuksi Jyväskylän Työväentalo ja Muuramen kirkko, jotka ovat esimerkkejä Aaltojen uran alkuaikojen pohjoismaisesta klassismista. Elokuvassa yhdistetään Aaltojen arkkitehtuuri ja henkilökohtainen elämä. Sitä varten on digitoitu muun muassa tuhat sivua erilaisia kirjeitä. Elokuvaan on käyty läpi perheen valokuva-albumeita ja Göran Schildtin Aalto-elämäkertaa varten tekemiä vanhoja haastattelunauhoja, joissa on jututettu monia Aallot tunteneita. Virpi Suutari kertoo halunneensa selvittää sen, millainen on Aallon kaltaisen suurmiehen takana oleva inhimillinen puoli ja kuinka kaikki teokset on kyetty luomaan.
–Tässä tapauksessa se kaikkein tärkein ihminen, jonka kanssa aalto-kielioppi on rakennettu alusta pitäen, on ollut Aino Aalto. He ovat olleet kaksi nuorta taiteilijaa, jotka ovat lähteneet kehittämään omaa sanastoaan. Aluksi hekin tekivät tavanomaisempaa arkkitehtuuria, mutta 1920-luvun loppupuolelta, kun pääsivät kontaktiin eurooppalaisten virtausten ja huippuarkkitehtien kanssa, he lähtivät uusille vesille. Paimion parantolasta ja Viipurin kirjastosta lähtien Aallon oma kielioppi alkaa näkyä selvemmin ja siinä he Ainon kanssa yhdessä kehittyivät, Suutari kertoo.

Nykyäänkin maailman tunnetuimpien arkkitehtien joukkoon kuuluva Alvar Aalto teki elämänsä ja työuransa aikana parisataa matkaa aikana, jolloin matkailu Suomessa ja maailmalla kehittyi. Jo 1920-luvulla Aallot lähtivät Eurooppaan hakemaan inspiraatiota ja olivat mukana teknologisen kehityksen harjalla. Aaltojen ensimmäinen matka oli Italiaan tehty häämatka, jonka aikana poikettiin lentokoneella muun muassa Wienissä. Häämatkan aikana syntyi kiintymys Välimeren kulttuuriin ja arkkitehtuuriin ja se näkyy monissa töissä, myös Jyväskylän seudulla. Kansainvälinen ura sai vaikutteita myös 1930-luvun matkoilta Euroopasta ja myöhemmin Amerikan mantereelta.
– Kun kävin läpi Aaltojen välistä kirjeenvaihtoa, pääsin enemmän sisälle myös Ainon sisäiseen maailmaan. Pariskunnalla oli valtavasti syvää rakkautta, mutta myös epäsuhtaa. Alvar oli hyvin itsevarma ja halusi hurmata kaikki. Aino halusi kääntää kritiikin usein itseensä.
Alvar Aalto saattoi Suutarin mukaan maailmalla ollessaan kehottaa kirjeissään Ainoa hakeutumaan seikkailuihin ja olemaan itsenäinen. Alvar sanoi rakastavansa Ainossa ihmistä, ei moraalista olentoa. Tällä Alvar ohjaajan mukaan antoi itselleen tavallaan synninpäästön omiin seikkailuihinsa.
– On käynyt selväksi, että Aallot olivat äärimmäisen karismaattinen ja vetovoimainen pariskunta. He pystyivät hurmaamaan eurooppalaisia kovan luokan tekijöitä. Siellä, missä arkkitehtuurin ja taidemaailman ydin pyöri, siellä olivat myös Aallot. Olen vaikuttunut varhaisesta kansainvälistymisestä ja älyllisestä avoimuudesta, siitä voisi jokainen ottaa oppia tänäkin päivänä.
On käynyt selväksi, että Aallot olivat äärimmäisen karismaattinen ja vetovoimainen pariskunta.
Virpi Suutari
Aino Aallon kunto heikentyi ja sairastelu alkoi 1940-luvun puolivälissä. Tällöin Alvar Aalto kertoi bostonilaisen yliopiston MIT:n opettajana ollessaan kirjeissä kaipaavansa alkuaikojen tunnelmaan, joka pariskunnalla on ollut yhdessä Jyväskylässä ja myöhemmin muissa asuinkaupungeissa. Alvar on kertonut kaipaavansa siihen, kuinka he ovat ottaneet yhdessä maailmaa haltuun ja halunnut unohtaa kaupallisuuden.
– Alvar on kirjoittanut muun muassa, että ainoa, mikä lopulta merkitsee, on sinä ja minä ja meidän luomistyömme. Kirjeenvaihto on hyvin kaunista. Aino Aallon rooli on ollut arkkitehtuuriajattelun, oman kieliopin luomisessa ja yhdessä tehty perusta on merkittävä. Tutkijoidenkin on välillä vaikea erotella, mikä oli kenenkin suunnittelemaa, Suutari sanoo.
Aino Aalto kuoli vuonna 1949 ja kaikesta syvästä surustaan huolimatta Alvar kykeni jatkamaan työskentelemistään. Näinä vuosina alkoi myös yksi Alvar Aallon merkittävimpiin kuuluvista kausista, joka tunnetaan punatiiliarkkitehtuurin kautena. Jyväskylän seudulla punatiiliarkkitehtuurin kauden rakennuksiin kuuluvat esimerkiksi yliopisto, Säynätsalon kunnantalo ja Muuratsalon koetalo. Koska tämän aikakauden työt nivoutuvat vahvasti siviilielämän murrokseen, ovat ne sen takia suuressa roolissa elokuvassa. Niissä viivähdetäänkin pidempi hetki.
– Aikakauteen liittyy myös uuden puolison löytyminen. Elissa Aallon kanssa Alvar Aalto meni naimisiin vuonna 1952. Elissa Aalto tuli Alvarin elämään toisenlaisessa kohtaa Alvarin elämää. Elissan rooli ja vahvuus ovat siinä, kun Alvarin voimat heikentyivät, hän toimi Alvarin ja muun toimiston välissä yhteyshenkilönä. Alvarin kuoltua Elissa vei loppuun keskeneräiset hankkeet, Suutari valaisee.

1950-luvulta alkaen Alvar Aallon arkkitehtitoimisto sai vuosikymmenten varrella suunniteltavakseen rakennuksia yhteensä 16 paikkakunnalle ulkomailla. Dokumenttielokuvaakin kuvattiin seitsemässä eri maassa ja siinä puhutaan seitsemää eri kieltä. Alvar Aallon pääkaupunki Jyväskylä näyttäytyy Aalto-elokuvan myötä myöhemmin myös ulkomailla. Elokuva on myyty jo useisiin maihin ja se saa elokuvateatterilevityksen muun muassa Japanissa ja Australiassa ja esitetään esimerkiksi Ranskan ja Saksan televisiossa. Kansainväliset rahoittajat olivat kiinnostuneita erityisesti Aaltojen tarinasta, tasa-arvoisesta kollegiaalisuudesta ja kestävän kehityksen ajatuksista arkkitehtuurin takana.
– Elokuvalle oli kysyntää. Maailmalla kiinnostus on jatkuvaa. Niin sanotulle tavalliselle porukalle Aalto-design on ensimmäinen kosketuspinta. Esimerkiksi Japanissa valaisimet, maljakot ja tuolit ovat erittäin tunnettuja. Aalto on yksi suurista modernisteista maailmalla, eikä me aina sitä Suomessa ehkä ihan ymmärretä.
Suutarin mielestä tässä ajassa on tuntunut luonnolliselta tutkia inhimillisempää puolta, tarkastellen uteliaana ihmisiä nimeltä Alvar, Aino ja Elissa Aalto. Samalla hän on saanut tutkia, miten Aaltojen elämä ja arkkitehtuuri seurustelevat keskenään ja miksi tietyt teokset ovat syntyneet tietyssä hetkessä.
– Aaltojen arkkitehtuurin ydin on siinä, että mittakaava on ihmisen kokoinen, he halusivat ymmärtää ihmisen psyykettä. He käyttivät sellaisia materiaaleja ja loivat sellaisia tiloja, joissa ihmisen on hyvä olla. Aalloilla oli myös ymmärrys aidoista luonnonläheisistä materiaaleista ja se puhuttelee myös nykyarkkitehtejä.

Moni arkkitehtitoimistossa työskennelleistä on kertonut Suutarille, että Aalto oli tiukkojen raamien ohella joustava ja valmis muuttamaan suunnitelmaansa asiakkaiden toiveiden mukaan menettämättä suunnitelmansa ydintä. Suutari otti itsekin Aallon työmetodeista rohkaisua omaan kerrontaansa elokuvaa tehdessään. Hän kertoo tuotantotiimin uskaltaneen muovata valtavaa materiaalimäärää intuitiivisesti ja leikillisesti. Tiukan tutkimuslinjan lisäksi materiaalia on käsitelty myös vapaasti ja orgaanisesti. Esimerkiksi leikillisyys ja orgaanisuus työmetodina näkyi varsinkin äänisuunnittelussa, jolla on elokuvassa suuri rooli. Kokeilevalla äänimaisemalla kohteet ja tarina herätetään dokumentissa eloon. Elokuvassa kuuluu muun muassa jousella soitettu Aalto-maljakko ja marmorinkappaleiden yhteen iskeytyminen.
– Yritimme oppia Aallolta tiettyä rentoutta valtavan materiaalimäärän äärellä. Työntekijät ovat kuvailleet, että Alvar Aalto työskenteli siten, että ensimmäiset luonnokset ovat syntyneet aina hyvin intuitiivisesti. Hänen ensimmäiset viivansa ja vetonsa kohteesta ovat usein hämmästyttävän samankaltaisia kuin lopputulos. Aalto on joskus muistuttanut, että talo ei ole kuin kello, vaan jos fasadi on vähän pielessä, niin ei se mitään, pannaan villiviiniä siihen päälle, Suutari naurahtaa.
Aalto on joskus muistuttanut, että talo ei ole kuin kello, vaan jos fasadi on vähän pielessä, niin ei se mitään, pannaan villiviiniä siihen päälle.
Virpi Suutari
Elokuvantekijä antaa vuolaat kiitokset esimerkiksi Jyväskylän Alvar Aalto -museolle ja yliopistolle valtavasta avusta ja mahtavista tietolähteistä. Suutari kertoo pyrkineensä tekemään elokuvasta viihdyttävällä tavalla sivistävän paketin.
– Elokuvalla on monenlaisille ihmisille annettavaa. Ihmiset, joilla ei ole paljon pohjatietoa Aallon arkkitehtuurista, pääsevät henkilötarinan kautta sisälle Aallon arkkitehtuuriin. Myös he, jotka tietävät paljon Aallosta, saavat uutta esimerkiksi arkistomateriaalin ja kirjeiden kautta.
Artikkeliin käytettyjä lähteitä:
Jyväskylän yliopisto
Alvar Aalto -säätio