Etelä-Konneveden kansallispuisto

Julia Kivelä

Konnevesi

Paikallinen sää

Lämpötila: -1.4°C Selkeää, klo 03:00

Etelä-Konneveden kansallispuisto

Kansallispuistoista nuorin, vuonna 2014 perustettu Etelä-Konneveden kansallispuisto hurmaa karuilla kallioillaan ja silmänkantamattomiin jatkuvilla järvimaisemillaan. Korkeuserojensa vuoksi puisto tarjoaa haastavia reittejä upean monipuolisissa maisemissa. Patikoinnin lisäksi Etelä-Konneveden kansallispuisto kirkkaine vesineen on ihanteellinen vesiurheiluun, kuten veneilyyn ja melontaan.

Kansallispuistosta löytyy kolme patikointireittiä; Vuori-Kalajan reitti, Kolmen vuoren vaellus ja Loukkuvuoren lenkki. Esteetön Vuori-Kalajan reitti tarjoaa kaikille, myös liikuntaesteisille mahdollisuuden tutustua kansallispuiston sykähdyttäviin maisemiin. 300 metrin mittaisen reitin varrella voi pysähtyä nauttimaan retkieväistä Vuori-Kalajan laavulle.

16 kilometrin mittainen jyrkkiä nousuja ja laskuja sisältävä Kolmen vuoren vaellus tarjoilee henkeäsalpaavan kattauksen puiston monipuolisia maisemia upeista järvinäkymistä vanhoihin satumetsiin. Reitin kulkuaika on noin 6-12 tuntia, ja vaellukseen on hyvä varata runsaasti aikaa, sillä nähtävää on paljon ja maasto on vaikeakulkuista. Vuori-Kalajan reitin tavoin Kolmen vuoren vaelluksen aloituspaikka on Vuori-Kalajan pysäköintialue.

Loukkuvuoren lenkki on 2,8 kilometrin mittainen rengasreitti, joka johdattaa sinut aitiopaikalle ihailemaan vuoren laelta avautuvaa upeaa maisemaa. Vaikka reitti ei pituudeltaan olekaan päätähuimaava, lupaamme että tämä korkeuseroja sisältävä reitti saa hien virtaamaan! Reitin lähtöpisteenä toimii Enonranta, joka on helposti saavutettavissa veneellä tai kanootilla.

Etelä-Konneveden vesistöjä täplittävät lukuisat saaret, joissa riittää tutkittavaa ja koettavaa loputtomiin. Suosittelemme lämpimästi tutustumaan tähän saarille levittyvään kansallispuistoon vesitse! Upeita rantautumispaikkoja ovat esimerkiksi kuvankaunis Lapinsalo loistavine mustikka-apajineen, sekä Iso-Pyysalo, jonka hiekkarannalla kävellessäsi voit kuvitella olevasi Espanjan Aurinkorannikolla. Otathan huomioon, että Etelä-Konneveden vesistössä on runsaasti karikkoja ja suuria kiviä – veneillessä näillä seuduilla on oltava äärimmäisen tarkkaavainen!

Puistosta löytyy useita eritasoisia melontareittejä, joita ylläpitävät Rautalammin ja Konneveden kunnat. Upean retkeilypäivän lomassa voi viettää tunnelmallisia evästaukoja Konneveden saarten lukuisilla rantautumispaikoilla. Kajakkeja ja kanootteja vuokraavat useat paikalliset yritykset.

Lue lisää Etelä-Konneveden kansallispuistosta ja alueen historiasta täältä.

Esteettömyys

Vuori-Kalajan esteetön reitti, 300 m. Sulan maan aikaan, kulkuaika 30 min. Pyörätuolireitti, avustajaa tarvitaan Lähtöpiste: Vuori-Kalajan esteettömälle pysäköintialueelle voi ajaa omalla autolla tai invataksilla, mutta tiellä on puomi. Liikuntarajoitteiset saavat puomin avaimen soittamalla Metsähallituksen asiakaspalveluun.

Lisätiedot

Etelä-Konneveden kansallispuiston reitit: https://www.luontoon.fi/etela-konnevesi/reitit

Pysäköinti

Häyrylänranta: Satamatie 60, Konnevesi. Törmälä: Konnekoskentie 552, Rautalampi. Kalajan pysäköintialue: Törmälän metsätie 136, Rautalampi. Vuori-Kalajan esteetön pysäköintialue (vain liikuntarajoitteisille, ei talvikunnossapitoa): Vuori-Kalajan metsätie 126, Rautalampi, puomin avain: Metsähallituksen asiakaspalvelu. Hanhitaipaleen kalasatama: Satamatie 143, Rautalampi.

Talvikunnossapito

Ei talvikunnossapitoa: Kalajan pysäköintialue, Vuori-Kalajan esteetön pysäköintialue.

Muita samasta sijainnista