Matti Nykäsen hyppyrimäki

Etäisyys Jyväskylän kompassinaukiolta kohteeseen

Bussilla 20 min

Osoite

Hyppyritie 131

40630 Jyväskylä

Sää kohteessa:

Lämpötila: 8.8°C Selkeää, klo 01:43

Matti Nykäsen hyppyrimäki

Jyväkylän Laajavuoressa sijaitsee viiden hyppyrimäen muodostama mäkihyppystadion. Yksi hyppyrimäistä on nimetty menestyksekkään jyväskyläläisen mäkihyppääjän Matti Nykäsen mukaan ’Nykäsen mäeksi’ tai ’Nykäsen hyppyriksi’. Vuonna 1965 käyttöön otettu mäki sai nykyisen nimensä, kun Nykänen voitti Calgaryn talviolympialaisissa vuonna 1988 kolme kultamitalia.

Nykäsen mäki on saanut hiljattain ylleen upean, pysyvän valaistuksen, jolla kunnioitetaan kauniisti Matti Nykäsen muistoa. Valaistus on ohjelmoitava, mikä tarkoittaa, että valaistusta voidaan vaihdella tapahtumien ja juhlapäivien mukaan. Perusvalaistuksen nimi on Hyppääjä. Siinä loistava turkoosinsininen valo kiipeää ylös hyppytorniin, siirtyy hyppypaikalle ja laskee mäen alas. Sen jälkeen valaistus muuntautuu elävästi muistuttamaan revontulien ja lumisateen tuntua.

Kesällä mäellä voi käydä piipahtamassa hyppytornin juurella sijaitsevassa mäkikahviossa, jossa voi nautiskella tuoreita korvapuusteja ja jäätelöä. Hyppyrimäen näkötornissa kannattaa myös käydä ihastelemassa upeaa Jyväskylän ylle avautuvaa panoraamanäkymää. Näkötornia ja mäkikahviota ylläpitää Jyväskylän Hiihtoseura Ry.

Näkötornihinnasto 2025

Aikuiset 5 EUR
Lapset/nuoret (6-15 v.) 3 EUR
Opiskelijat/eläkeläiset 3 EUR
Alle 6 v. Ilmainen
Perhe (2 aik. + lapset) 12 EUR

Lisätiedot

Avoinna

Kesän 2025 aukioloajat

Avajaiset la 7.6. klo 12
Kesäkuussa ti-pe 16-20, la-su 12-16. Maanantaisin suljettu. (Juhannuksena 20.-23.6. suljettu)
Heinäkuussa avoinna joka päivä klo 12-16 (3.8. asti).
Elokuussa viikonloppuisin klo 12-16 (31.8. asti).


Juhannuksen aikaan 21-24.6. suljettu

Muita saman tyyppisiä

Luonto & retkeily
Henkilö Hyyppäänvuorella auringonlaskun aikaan.
Laukaa

Hyyppäänvuori

Hyyppäänvuori, on vaikuttava luonnon aarre, joka kohoaa jylhänä Lievestuoreenjärven lounaisrannalla Laukaassa. Keski-Suomen ”Koliksi” kutsuttu Hyyppäänvuori palkitsee seikkailunhaluiset vaeltajat henkeäsalpaavilla järvi-... Lue lisää kohteesta Hyyppäänvuori
Lue lisää →