Aron & Cool Company – Elvis Forever -show

14.08.2026 21:00 - 23:00

Tapahtumapaikka

Puistokatu 2-4, Jyväskylä, Suomi

Aren aukio, käynti Ilmarisenkadun puolelta

Tukat tötterölle ja tanssikengät jalkaan ja tule nauttimaan Elviksen kuolemattomasta musiikista!

Show time klo 21!
Liput 20€

Lämpimästi tervetuloa!

Elvis Presleyn musiikki elää edelleen ja löytää tiensä aina uusien sukupolvien sydämiin. Yhdysvaltalaista artistia on tituleerattu 1900-luvun tunnetuimmaksi henkilöksi. Rock’n rollin kuninkaan kuolemasta tulee 16.8 kuluneeksi tasan 49 vuotta.

Elvis on jälleen ajankohtainen uuden, helmikuussa ensi-iltansa saaaneen Baz Luhrmannin ohjaaman dokumenttielokuvan EPiC: Elvis Presley in Concert myötä. ARON on kansainvälistä tunnustusta saanut Suomen johtava Elvis-tulkki, jonka tyylikäs ja näyttävä Elvis-show on ollut suosittu ohjelmanumero erilaisissa tilaisuuksissa ja konserteissa sekä Suomessa että ulkomailla.

ARON on saanut ihmiset liikkeelle myös upeilla kirkkokonserteillaan. Näissä konserteissa nuo Elviksen tunnetuiksi tekemät ikimuistoiset Gospel-kappaleet ovat tarjonneet koskettavan ja mieleenpainuvan elämyksen jo tuhansille ihmisille.

Erityistä kiitosta ARON on saanut paitsi vaikuttavasta äänestään, niin myös hänen tavastaan esiintyä ja kohdata yleisö.


Hintatiedot:

  • 20 €

  • Liput tuntia ennen ovelta. Ennakot baarista 2 viikkoa ennen keikkaa.


Tapahtuman järjestäjä:

  • Nimi

    Poppari

  • Puhelinnumero

    014 621 398