Petäjäveden vanha kirkko

Etäisyys Jyväskylän kompassinaukiolta kohteeseen

Bussilla 33 min

Osoite

Vanhankirkontie 9

41900 Petäjävesi

Sää kohteessa:

Lämpötila: -8.5°C Pilvisyystietoa ei saatu, klo 21:50

Petäjäveden vanha kirkko

Petäjäveden vanha kirkko hyväksyttiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1994 ja sitä on kuvailtu pohjoismaisen puuarkkitehtuurin merkkiteoksena. Kirkko edustaa pohjoismaista, luterilaista kirkkoarkkitehtuuria ja hirsirakentamistaidon pitkää perinnettä.

Kirkko rakennettiin vuosina 1763-1765 Päijänteeseen laskevan järvireitin varrelle. Kirkon suunnitteli Jaakko Klemetinpoika Leppänen, jonka pojanpoika Eerik Jaakonpoika Leppänen suunnitteli kirkon kellotapulin vuonna 1821. Aluksi erämaakirkkona toiminut kirkko jäi pois käytöstä 1800-luvun loppupuolella, kun pitäjään valmistui uusi kirkko. Vaikka jumalanpalvelukset Petäjäveden vanhassa kirkossa loppuivat, se jätettiin pystyyn. 1920-luvulta alkaen kirkkoa on kunnostettu määrätietoisesti Museoviraston valvonnassa.

Petäjäveden vanhalle kirkolle on perustettu myös säätiö vuonna 2001. Sen tarkoituksena on kirkon ja sen ympäristön säilyttäminen, kunnostaminen, hoitaminen ja suojeleminen. Näitä toteutetaan mm. kehittämisprojekteilla sekä pitämällä yllä opastustoimintaa.

Petäjäveden vanhaa kirkkoa käytetään edelleen kesäisin. Kirkossa järjestetään erilaisia tapahtumia, kuten vihkiäisiä, konsertteja ja kastetilaisuuksia.

Petäjäveden vanhan kirkon aukioloajat ja pääsymaksut.

 

Jyväskylän keskustasta pääsee kirkolle kätevästi JYTAKSIn kiinteillä taksihinnoilla.

Lisätietoa Petäjäveden vanhasta kirkosta:

Petäjäveden vanhan kirkon virtuaalikierros
Petäjäveden vanhan kirkon sivut
Maailmanperinnöstä voimaa paikallisiin palveluihin -hanke
Omatoiminen kierros Petäjäveden vanhassa kirkossa Citynomadin avulla

Petäjäveden vanhan kirkon maailmanperintökoordinaattori:
p. 040 582 2461
opas (at) petajavesi.fi
Vanhankirkontie 9, 41900 Petäjävesi

Lisätiedot

Avoinna

Kirkko on auki kesäkaudella 1.6.-31.8.
Talvikaudella kirkko on avoinna tilauksesta. Ryhmävierailut tulee tilata vähintään 2 vko etukäteen.

Esteettömyys

Petäjäveden vanha kirkko ei ole esteetön. Rakennus on vanha, joten lattiat eivät ole täysin suorat, ja kynnykset ovat korkeat. Myös ulkoportaat ovat melko jyrkät. Liikuntarajoitteiset voivat ajaa ajoneuvoilla lähemmäs kirkkoa pohjoispuolelta Siltatien kautta. Vanhassa kirkossa ei ole sisä-WC:tä, mutta pihapiiristä löytyvät kesäaikaan käytössä olevat kuivakäymälät. Toinen käymälä on varustettu myös pyörätuolilla liikkuvia varten.

Suunnittelu-/ rakennusvuosi

1763-65

Suunnittelija

Jaakko Klemetinpoika Leppänen

Pysäköinti

Parkkipaikka on tie 23:n varressa. Parkkipaikalta on noin 200m matka kirkolle.

Sinua saattaisi myös kiinnostaa