Jylkynkivi ja Hermanin poikain muistokappeli Ampialassa reitin varrella.

Herpmanin poikain reitti

Multiantie 5, Keuruu
Keuruu

Hyvien sorateiden reitti. Hieman mäkistä maastoa. Reittiä voi yhdistää muihin reitteihin, jotka tulevat Jyväskylästä.

Kuvaus

Keuruun vanhalta kirkolta lähtevä Herpmanin poikien reitti on 72 km pitkä reitti, joka suuntaa aluksi kohti Hermanin poikain muistokappelia Ampialaan. Herpmanin pojat suorittivat urotekonsa Ison Vihan (1712-1721) aikana. Heidän taisteluistaan syntyi sankarirunon tapaisia kertomuksia, joita vanhat ihmiset kertoivat nuoremmille sukupolville esikuvaksi kunnosta ja urhoollisuudesta. Ampialassa sijaitsee myös matkailukohteet Rahikkalan tila sekä Vehkomäen tila, joissa voi piipahtaa kauniissa maalaistalon miljöössä tai vaikkapa majoittua. Reitti suuntaa edelleen Multian keskustaan, jossa ollaan reitin puolivälissä. Sieltä edelleen Liesjärven kylälle. Ennen kylää Vesilahden suolla on suosittu lintubongareiden paikka, johon pääsee vaikka pyörällä perille esteetöntä reittiä pitkin. Liesjärven kylätalon vieressä on myös vastavalmistunut arboretum. Liesjärveltä ajellaan Myllymäen tietä, josta voi poiketaan Ekokylän kautta toiselle Herpmanin poikain muistomerkille Ketveleen kannakselle. Josta onkin vain muutama polkaisu takaisin lähtöpaikkaan Vanhalle kirkolle. Reitti on pääosin hyvää hiekkatietä. Vain muutamia pätkiä Multian ja Keuruun Keskustan tuntumassa on asfattia.

Kohokohdat

  • Hermanin poikain muistokappeli Ampialassa
  • Rahikkalan tila
  • Vehkomäen tila

Lisätiedot

Saapuminen

KEuruulle pääsee linja-autolla ja junalla.

Kesto

5 - 7 tuntia

Reitin pituus km

72

Reitin leveys m

8

Pintamateriaali

Hiekka

Kohde on vapaasti käytettävissä

Kyllä

Lisää luontokohteita

  • hiihtolatu
    Jämsä

    Ehunsalmen hiiihtolatu

    Heinäahontie, Jämsä

    Lue lisää →
  • ruoanlaitto-/tulentekopaikka
    Jyväskylä

    Vaarunvuorten nuotiopaikka

    Vaarunvuoret, Korpilahti

    Lue lisää →
  • uimapaikka
    Keuruu

    Lapinsalmen uimaranta

    Lapinsalmentie 7, Keuruu

    Lue lisää →
  • Konneveden koskimaisemaa ilmasta kuvattuna
    luontopolku
    Konnevesi

    Partiomajan luontopolku (Koskikaran luontopolku)

    Autiolahdentie 120 (ohjeellinen), mistä opasteviitoitus P-alueelle., Konnevesi

    Lue lisää →