Kuva reitiltä

Maastopyöräreitti Joutsan taajamasta kansallispuistoon

Tapiontie 3, Joutsa
Joutsa

Reitti kulkee pääosin hiekkateillä ja helppokulkuisilla metsäteillä. Mukana on myös polku- ja ajouraosuuksia, jotka eivät ole teknisesti vaativia. Reitti soveltuu maastopyörän lisäksi hyvin myös tukevalle hybridi- tai gravelpyörälle.

Kuvaus

Lähtö ja Reitin alku
Reitin lähtöpiste sijaitsee Joutsan urheilukentän eteläpäässä ilmoitustaulun luona. Lähde reitille kiertämällä urheilukenttä kummalta puolelta tahansa. Alita Pertunmaantie oikeanpuoleista alikulkutunnelia pitkin. Jatka tämän jälkeen reittiopasteiden mukaan.

Huomio liikenteessä
Reitin alussa on kaksi Kangasniementien ylitystä. Noudata erityistä varovaisuutta ja huomioi muu liikenne.

Reitin vaativuus
Reitti kulkee pääosin hiekkateillä ja helppokulkuisilla metsäteillä. Mukana on myös polku- ja ajouraosuuksia, jotka eivät ole teknisesti vaativia. Reitti soveltuu maastopyörän lisäksi hyvin myös tukevalle hybridi- tai gravelpyörälle.

Reitin varrella
Paikoin reitti kulkee pihapiirien läheisyydessä. Liikkumiseen on maanomistajien lupa. Reitti on merkitty hyvin, joten eksymisen vaara on pieni.

Herrasilta
Vihreällä merkityn osuuden loppuosassa ylitetään Herrasilta, joka uusittiin keväällä 2026. Sillalta avautuu näkymä tummana kohti Angesselkää virtaavaan Kostamojokeen.

Lakeland By Cycle
Pian Herrasillan jälkeen saavut, kohtaan jossa maastopyöräreitti yhdistyy Lakeland By Cycle -reitistön Hitonhaudan sorakierros reittiin. Tätä reittiä pääset kansallispuistoon saakka. HUOM! Lakeland By Cycle osuudella ei ole reittimerkintöjä. Reittikartta löytyy luontoon.fi:stä sekä Bikeland -sivuilta. Reitti kansallispuistoon - Iilammentie, Kostamontie, Harjujärventie, Vartiamäentie.

Lisätiedot

Saapuminen

Reitti alkaa Joutsan taajamasta urheilukentältä.

Hyvä tietää

Huomaathan, että reitti yhdistyy Iilammentiellä Lakeland By Cycle -reittiin: https://www.bikeland.fi/lakeland-by-cycle-hitonhaudan-soratiekierros/ Tällä osuudella ei ole fyysisiä reittimerkintöjä maastossa, seuraa digitaalista karttaa.

Lisätietoja reitistä

Joutsan keskustasta pääsee Leivonmäen kansallispuistoon helppoa maastopyörä- ja gravel reittiä pitkin. Reitti alkaa Joutsan urheilukentältä, josta se etenee hiekkateitä ja helppokulkuisia metsäteitä pitkin Tammihaaraan ja Agnesselkään. Iilammintiellä reitti yhdistyy Lakeland By Cycle Hitonhaudan sorakierros -gravelreittiin, jota pitkin voi jatkaa kansallispuistoon saakka. Reitin alkuosassa on reittimerkinnät myös maastossa, Lakeland By Cycle -osuudella voi seurata luontton.fi:stä tai Bikeland-sivulta löytyvää digikarttaa.

Lisää luontokohteita

  • kuntorata
    Laukaa

    Tervamäen valaistu kuntorata

    Tervatie 45, Lievestuore

    Lue lisää →
  • luontopolku
    Jyväskylä

    Jääskelän luontopolku

    Jääskeläntie 200, Vaajakoski

    Lue lisää →
  • hiihtolatu
    Jämsä

    Hiihtokeskuksen latu 3 km, kilpa

    Latutie 23, JÄMSÄNKOSKI

    Lue lisää →
  • ulkokiipeilypaikka
    Joutsa

    Joutsan keskuspuiston kiipeilyseinä

    Länsitie 5, JOUTSA

    Lue lisää →