Henkilö laskeutumassa tourujoen luontopolun portaita syksyisessä maisemassa.

Tourujoen luontopolku

Tourukatu, Jyväskylä
Jyväskylä

Polku sijoittuu kaupungin ruutukaavakeskustan laidassa mutkittelevan Tourujoen varteen rannan luonnonvaraiselle osuudelle, joka on luonnonsuojelualuetta.

Lyhyydestään huolimatta (noin 700 metriä) polulla on näkymiensä puolesta vaikuttavuutta vähintään saman verran kuin kaupungin muilla poluilla.

Kuvaus

Jokirannan jyrkkien törmien ja eroosioalttiin, märän ja liettyvän maaperän vuoksi paikalle on pitänyt rakentaa melkoisia silta- ja porrasrakennelmia. Luontopolun keskivaiheilla jokitörmää sortui alas vuonna 2009, jolloin rinnettä tuettiin louheilla ja peitemailla.

Jokilaakson lehdon ja lehtokorven kasvillisuus on kaupungin ja osin maakunnankin oloissa poikkeuksellista. Muualla kaupungissa harvinainen lehtopalsami kasvaa rehevänä polun varressa. Alkukesästä polulla kuulee usein satakielen laulavan, ja mustapääkertun huiluäänet kaikuvat metsässä. Talvisin Tourujoella viihtyy muutamia koskikaroja ja tikat nakuttelevat metsässä. Talvivieraita ovat myös pöllöt, joita nähdään silloin tällöin. Ainakin viiru-, lehto ja varpuspöllö sekä huuhkaja ovat Tourujoella vierailleet. Jos huomaat päivälevolla olevan pöllön, anna sen olla rauhassa, äläkä turhaan lähesty sitä.

Polun alkupää on linnuntietä reilun puolen kilometrin verran pohjoiseen kaupungin ydinkeskustasta. Polun ja suojelualueen opastaulu on jokirannassa kutakuinkin vanhan hautausmaan eteläpään tasalla. Polun loppupää ja pienempi opastaulu ovat Kankaankadulla hautausmaan pohjoispuolella. Reitin varrella on yhdeksän rastitaulua.

Tourujoen luontopolku on nimetty kesäkuussa 2016 toiselta nimeltään Heikin poluksi Jyväskylän kaupungin ympäristönsuojelusuunnittelijana 35 vuotta toimineen Heikki Sihvosen jäätyä eläkkeelle virastaan.

Jyväskylän luontopoluilla noudatetaan roskattoman retkeilyn periaatteita. Tuo roskat mukanasi retkeltä kotona lajiteltaviksi. Koirien ulkoiluttaminen on Tourujoen luonnonsuojelualueella kokonaan kielletty. Luontopolulla ei ole talvikunnossapitoa, mutta kulkijoita on yleensä sen verran, että polku säilyy kulkukelpoisena. Ole varovainen luontopolun portaissa ja pitkoksilla etenkin liukkailla keleillä!

Lisätiedot

Kesto

- 1 tuntia

Reitin pituus km

0.7

Pintamateriaali

Maa/luonnonmukainen, Puu

Kohde on vapaasti käytettävissä

Kyllä

Lisää luontokohteita

  • Kuva Sahanrannan hiekkarannasta
    melontareitti
    Keuruu

    Pihlaisselän selätys

    Katajamäki, Ähtärintie 995 997,, Keuruu

    Lue lisää →
  • laavu, kota tai kammi
    Keuruu

    Källin saaren laavu

    Källin saari, Keuruu

    Lue lisää →
  • kalastuskohde (piste)
    Saarijärvi

    Karajoki

    Karankajoentie 276, Pääjärvi

    Lue lisää →
  • uimapaikka
    Laukaa

    Haarlan uimapaikka

    Majasaarentie 6A, Lievestuore

    Lue lisää →