Keski-Suomen Riviera, Hietasaaren karavaanialue on loistava lomakohde luonnosta ja rauhasta nauttiville. Hietasaaren hiekkarannat ja kaunis järvimaisema kutsuvat kesäpäivien viettoon. Ympäristö tarjoaa monenlaista tekemistä: perheen pienemmille leikkipaikan, luontopolkuja luonnosta nauttiville, kalastusmahdollisuuksia sekä kauniit hiekkarannat uimiselle. Hietasaari on SF-Caravan jäsenalue.
Toivolan vanhalla pihalla sijaitseva Keski-Suomen museon Käsityöläismuseo henkii vanhanajan tunnelmaa. Piipahda tutustumaan käsityöläisten elämään 1800-luvun loppupuolen Jyväskylässä. Museon 1840-luvulla tehdyt rakennukset Kuparisepän talo ja Puusepän talo ovat harvinaisia ja eräitä vanhimpia jäljellä olevia esimerkkejä vuonna 1837 perustetun Jyväskylän puutalokaudesta.
Kanavateatteri on elämyksellinen kulttuurikohde, jossa Kuusan nuorisoseuran yli satavuotinen teatteriperinne herää henkiin. Yli 30 toimintavuotensa aikana Kanavateatteri on kasvanut yhdeksi merkittävimmistä harrastajateattereista – sen esityksiä saapuvat katsomaan teatterin ystävät matkojenkin päästä.
Aseman Kirppari sijaitsee aivan 9-tien tuntumassa, vanhassa, idyllisessä työväenyhdistyksen talossa Hankasalmella, Aseman kylällä. Aseman Kirppari on ihastuttava, tunnelmallinen sekä monipuolinen, täynnä elämyksiä niin löytöjen, musiikin kuin makujen maailmassa! Kirpparin kahvilassa voit istahtaa nauttimaan kahvikupposen ääreen ja herkutella korvapuustilla tai muulla herkulla. Samalla voit päästä nauttimaan pianonsoitosta.