Äänemäen rinteet drone kuvassa talvella

Äänemäki

Äänemäentie 1, 44100 Äänekoski

Äänemäki on monipuolinen ympärivuotiseen liikuntaan sopiva urheilukeskus. Talvisin hyvin huollettuja rinteitä voi laskea suksilla tai lumilaudalla. Perinteisen laskemisen lisäksi rinteestä löytyy Snowpark, jossa on kaksi hyppyriä ja reilit. Alle 6-vuotiaille on ilmainen naruhissi vanhemman seurassa kypärä päässä. Perheen pienimmät voivat laskea rinteen yhteyteen rajattua mäkeä pulkalla ja liukureilla. Rinteiden aukiolojen aikojen mukaisesti kävijöitä palvelee kahvio ja välinevuokraamo. Äänemäen ympäristössä voi kävellä, lumikenkäillä ja retkeillä omatoimisesti. Kesäisin voit tutustua alueeseen merkityillä maastopyöräreiteillä.

Vanha musta veturi

Suolahden Wanha Asema

Asematori, 44200 Suolahti

Alue kertoo havainnollisesti 1800-luvun lopun pyrkimyksestä yhdistää sisävedet rautateitse meren rannikoihin ja siten Eurooppaan. Wanhan Aseman alue ja satama muodostavat arvokkaan liikenne- ja kulttuurihistoriallisen kokonaisuuden, joka on säilyttänyt hyvin alkuperäisen luonteensa.  Arkkitehti Bruno Granholmin suunnittelema asemarakennus siihen kuuluvine ratapihoineen, makasiineineen, veturitalleineen ja rautatieläisten asuinrakennuksineen valmistui heti liikenteen alkaessa vuonna 1898.

Aikuisia ja lapsia rannalla

Piispala

Kurssitie 40, 43300 Kannonkoski

p. +358 (0)207 694 300 [email protected] www.piispala.fi

Nuorisokeskus Piispala tarjoa liikunnan riemua ja luonnon rauhaa koko perheelle! Kaunis ympäristömme, maistuvat ateriat sekä mahdollisuudet monipuoliseen liikuntaan ja lepoon takaavat hyvän loman kaikenkokoisissa perheissä.

Ilmakuva, jossa näkyy sekä Ruustinnan rakennukset että järveä.

Saarijärven Ruustinna

Paavontie 1, 43100 Saarijärvi

Saarijärven Ruustinna henkii historiaa, mutta elää vahvasti tässä päivässä. Arvokas kulttuuriympäristö ja kaunis keskisuomalainen järvimaisema ihastuttaa ja rentouttaa. Nauti Ruustinnan runsas lounaspöytä tai lämpimät lautasannokset sisältäen salaattipöydän, talon leipää sekä pikkumakean ja kahvin/teen. Ruustinnan keittiössa korostuvat puhtaat,  kotimaiset raaka-aineet, ja tarjolla on aina myös kasvisvaihtoehto.

Kuvassa on aikuinen ja lapsi laivalla. Lapsi syö jäätelöä, ja aikuinen katsoo ikkunasta ulos järvimaisemiin.

Päijänne-Risteilyt Hilden

Jyväskylän Lutakon satama, Satamakatu 8, 40100 Jyväskylä

Koko perhe laivalle seikkailemaan! Lapsiperheet ovat tervetulleita kaikille risteilyillemme! Jyväskylästä koko perhe pääsee kokemaan aidon yli satavuotiaan höyrylaivan s/s Suomen tunnelmaa kolmen tunnin risteilyillä Päijänteellä.