Keski-Suomen Unesco-reitti

Siirry Petäjäveden vanhan kirkon sisältöihin klikkaamalla tästä.

Siirry Stuven kolmiomittausketjun sisältöihin klikkaamalla tästä.

Kierrä Unescon maailmanperintökohteita omatoimisesti Citynomadi -mobiilisovelluksen opastamana täältä.

Kirkko kertoo suomalaisen kansan arjesta neljältä vuosisadalta. Keskisuomalaisten talonpoikien vuosina 1763–65 rakentama kirkko on veistetty huikaisevalla taidolla. Kun uusi kirkko valmistui, jäi vanha kirkko unholaan, eikä siitä ollut varaa pitää huolta. Kirkko sai kuitenkin lopulta arvoisensa uuden elämän juuri siksi, että se oli säilynyt autenttisessa muodossa. Kirkko nostettiin maailmanperintöluetteloon pohjoismaisen puukirkkoarkkitehtuurin pitkän perinteen esimerkkinä vuonna 1994. Nykyään kirkosta pidetään hyvää huolta. Tämä vaatii rahaa ja resursseja ja osa kustannuksista voidaan kattaa pääsymaksulla. Rakennus on petäjävetisille rakas, ja se lumoaa tuhannet kävijänsä vuosi vuodelta.

Kun Petäjäveden vanha kirkko valmistui, Petäjävesi oli syrjäistä ja köyhää, erämaiden ympäröimää seutua. Kirkon suunnitteli keskisuomalainen kirkonrakentaja Jaakko Klemetinpoika Leppänen, mutta muuten se rakennettiin ja koristeltiin paikallisin voimin. Kirkon perustukset, hirsiseinien salvokset ja katon paanutus tehtiin kesän aikana, vain 35 päivässä!

Kirkosta voi vapaasti ottaa kuvia. Jos jaat niitä somessa, muistathan Petäjäveden vanhan kirkon hashtagin #petäjävedenvanhakirkko sekä Visit Jyväskylä Regionin hashtagin #visitjyvaskylaregion

Kirkon penkit
Ihmiset ovat kokoontuneet Petäjäveden vanhaan kirkkoon jo 1700-luvulta lähtien. Tuolloin messut saattoivat kestää jopa 4 tuntia ja toimituksiin kuului paljon seisomista. Saarnan lopuksi messussa siirryttiin maallisempiin asioihin, sillä silloin alkoivat entisajan ”uutiset” eli maalliset kuulutukset, joissa voitiin kertoa hyvin arkisista asioista, kuten lehmän karkaamisesta. Penkeille ei istuttu sattumanvaraisesti vaan miehet ja naiset istuivat eri puolilla kirkkoa. Pohjoinen oli naisten puoli ja etelä miesten puoli. Myös sosiaalinen asema määritteli sen missä osassa kirkkoa ja kuinka lähellä pappia kukakin istui. Lisäksi kirkosta löytyy myös häpeäpenkki. Se oli mustaksi maalattu ja kannettiin jumalanpalveluksen ajaksi kirkon käytävälle. Siinä istuivat häpeämässä rikkomuksia tehneet.

Sisäkatto/kupoli
Kirkon katto on kahdeksankulmainen kupoli, jonka muodossa ja koristemaalauksissa on vaikutteita kivikirkkojen holveista. Kirkonrakentaja Jaakko Klemetinpoika Leppäsen kyvyt tiedettiin, mutta taitavia olivat myös ne 12 kirvesmiestä, jotka tekivät töitä kirkon rakentamisen parissa. Kirkon kattokruunu on perimätiedon mukaan myös Leppäsen käsialaa. Pimeän aikaan kattokruunussa poltettiin kynttilöitä.

Saarnastuoli
Saarnastuolia kannattelee rintakuva Pyhästä Kristoforoksesta. Kristoforos tarkoittaa Kristuksen kantajaa, minkä vuoksi pyhimys on joskus kuvattu kannattelemassa saarnastuolia. Suomalaiset eivät tunne Kristoforusta, mutta katolilaiset tuntevat pyhimyksen hyvin, sillä hän on matkalaisten suojeluspyhimys.Saarnastuolin vasemmalla puolella on Jeesus, sitten kaksi parrakasta mieshahmoa ja kaksi kruunupäistä naista, joista viimeinen on luultavasti Neitsyt Maria.

Lukkarin tuoli
Vielä 1800-luvun alussa virsiä veisattiin etenkin pienissä kirkoissa lukkarin johdolla. Lukkarilla oli kuitenkin paljon muitakin pieniä työtehtäviä kuten ovien avaaminen ja sulkeminen, kynttilöiden sytyttäminen ja sammuttaminen sekä irtaimistosta huolehtiminen. Lukkari huolehti myös, että kaikki saapuivat jumalanpalvelukseen ja istuivat oikeilla paikoilla. Messun aikana torkahtelevia lukkari kävi herättelemässä unilukkarin kepillä.

Viinikellarin luukku
Alun perin viinikellariksi 1770-luvulla rakennettua kellaria käytettiin mm. vainajien säilytykseen varsinkin talvisaikaan kun maa oli liian jäässä hautojen kaivamiseen. Vasta keväällä kun maa vihdoin suli, vainajat saatettiin lopulliseen lepoon kirkkomaahan. Kuolema oli ennen läsnä ihmisten elämässä hyvin eri tavalla kuin meillä nykyään. Suomi oli köyhä maa, lapsikuolleisuus suurta, ja ihmiset vastasivat itse myös vainajan laittamisesta hautauskuntoon.

Kellotapuli
Kirkon vieressä kohoava kellotapuli rakennettiin vuonna 1821. Sen rakensi Jaakko Klemetinpoika Leppäsen pojanpoika, Eerik Jaakonpoika Leppänen.Tapulissa säilytettiin aikoinaan monenlaista ja tätä varten tapulissa on neljä komeroa: asehuone, portaat kellotorniin, yksi papin almuille eli palkalle ja yksi ruumishuoneena. Lisäksi tapulissa on häpeäpenkki, jota pidettiin kirkossa keskellä käytävää, jos jotakuta tuli rangaista. Tärkeintä kellotapulissa ovat tietenkin kellot, joista isompi on valettu Tukholmassa 1781 ja pienempi kello on vuodelta 1903.

Ristolan lasten hauta
Espanjantaudiksi kutsuttu maailmanlaajuinen influenssaepidemia puhkesi keväällä 1918. Tauti levisi parissa kuukaudessa ympäri maapalloa, niin myös Suomeen ja Petäjävedelle. Tauti vei mennessään niin paljon kyläläisiä, että jouduttiin kaivamaan joukkohauta. Ristolan mylläriperheen lapsista 5 kuoli espanjantautiin. Lapset haudattiin epätavalliseen tapaan perheen sukuhautaan. Lähistölle on haudattu myös ihmisiä, joiden suvut olivat niin köyhiä, ettei heillä ollut varaa hankkia hautamuistomerkkiä omaisensa haudalle.

Valkoisten muistomerkki
Suomi itsenäistyi 1917, heti seuraavana vuonna Suomessa syttyi sisällissota, jossa vastakkain olivat punaiset ja valkoiset. Punaiset olivat vasemmistolaisia ja yleensä maaseudun maattomia. Valkoiset taas Suomen hallituksen joukkoja. Pitkän linjan syitä sodalla oli eriarvoisuus, etenkin työläisten ja torppareiden huono asema.

Erik Saravan hauta
Hautausmaan vanhin merkitty muistomerkki on vuonna 1837 kuolleen Erik Saravan hautakivi. Tätä vanhemmat muistomerkit ovat olleet pääosin puisia ja aikojen saatossa lahonneet pois.
Tuohon aikaan kuolleen ruumis pestiin ja puettiin juhlavaan asuun. Vainaja odotti talon ruumisaitassa, josta hänet kuljetettiin kirkolle veneellä tai hevosella. Vainaja siunattiin yleensä haudalla, jonka jälkeen laulettiin muistovirsi.

Hautausmaan aita
Pyhä kirkkomaa oli tärkeää erottaa maallisesta maasta aidalla. Sen uskottiin pitävän elävät ja kuolleet turvallisesti omilla puolillaan, etteivät sielut karkaa kummittelemaan elävien joukkoon. Aita suojeli hautapaikkoja myös villi- ja laiduneläimiltä.

Lammaslaitumet
Kesäaikaan kirkon viereisellä niityllä laiduntaa lampaita. Niityillä laiduntavat lampaat pitävät kesäisin huolta niityistä ja Petäjäveden vanhan kirkon säätiön oppaat puolestaan huolehtivat lampaista. Hoitotoimien tavoitteena on ennallistaa Petäjäveden vanhan kirkon ympäristöä ja vaalia arvokasta kulttuuriympäristöä. Niityt kuuluvat maailmanperintöalueeseen ja kertovat siten nostalgista tarinaa suomalaisesta maalaiselämästä kirkon ympärillä.

Lemettilän Tila
Petäjäveden vanhan kirkon naapurissa sijaitsevalla Lemettilän maatilalla on ollut asutusta jo 1600-luvulla ja tila onkin osa maailmanperintöaluetta. Petäjäveden kunta on alkujaan perustettu tilalla vuonna 1868. Alunperin tila oli vähän kuin Petäjäveden keskusta, paikalla toimi muun muassa kestikievari 1800-luvun lopusta vuoteen 1924.

Solikkosaari
Solikkosaaresta tuli Petäjäveden ensimmäinen luonnonsuojelualue 1970-luvun puolivälissä. Pitkällä ja kapealla saarella kasvavaa männikköä kuvailtiin jo suojelupäätöksen aikoihin luonnonkauniiksi ja maisemallisesti arvokkaaksi. Vanhan kirkon vierellä oleva tunnelmallinen saari oli myös kylän lapsille ja nuorille tuttu kokoontumispaikka.

Vuoden 1879 Petäjäveden kirkko
Kun vanha kirkko poistui käytöstä vuonna 1879, salmen toiselle puolelle rakennettiin uusi kirkko. Vanha hautausmaa jäi kuitenkin vielä käyttöön, ja kellot tapuliin. Petäjäveden kirkko on kolmas kirkko Petäjävedellä ja sen suunnitteli arkkitehti August Boman. Kirkko edustaa uusgoottilaista tyyliä.

Vanha pappila
Tähtiniemen entisen pappilan miljööseen liittyy vanha komea pappilarakennus, hirsinen väentupa, suuri varastorakennus, vanha kaivo ja kellari, pihasauna ja huvimaja. Petäjäveden pappila on rakennettu vuonna 1885. Se on palvellut kirkkoherran asuntona ja virastona 2000-luvun alkupuolelle saakka.

Tervetuloa Oravivuorelle ja Struven ketjun maailmanperintökohteelle. Mittaaminen ja paikantaminen eivät ehkä näin ensi alkuun kuulosta kovin hohdokkaalta, mutta tarkkojen karttojen pohjalla on nykyaikainen paikannusjärjestelmä, jonka voi jäljittää aina Struven ketjuun asti. Ilman mittaamista emme tietäisi maailmasta tai tästä maapallosta juuri mitään.

Struven nimeä kantava astemittausketju kulkee nykyisin 10 valtion läpi. Suojeltaviksi maailmanperintöpisteiksi on valittu 34 mittauspistettä, joista kuusi sijaitsee Suomen alueella. Jokainen maa sai aikanaan valita edustavimmat kohteet maailmanperintöluetteloon. Suomessa valittiin suojeltaviksi kohteiksi kuusi pistettä: Stuorrahanoaivi Enontekiöllä (rakennettu vuonna 1850), Aavasaksa Ylitorniossa (1845), Alatornion kirkko (1842), Oravivuori Jyväskylässä (1834), Porlammi Myrskylässä (1833) ja Mustaviiri Pyhtäällä (1833).

Roskaton kohde
Oravivuori on roskaton retkeilykohde. Alueelta et löydä roskiksia vaan viet mukanasi sen mitä toit.

Struve, Friedrich Georg Wilhelm (s. 15.4.1793 Altona, Saksa, k. 23.11.1864 Pietarin Pulkova)
Struve oli aikansa merkittävin tähtitieteilijä. Hän pakeni Napoleonin sotaa Tarttoon ja opiskeli siellä filologiaa josta hän siirtyi Tarton yliopiston observatorioon. Hänestä tuli jo 20-vuotiaana matematiikan ja tähtitieteen professori. Struve ei itse koskaan käynyt Suomessa, vaan mittauksista vastasi Struven luottomies Fredrik Wolstedt. Näin Struve kirjasi loppuraporttiin:
“41. Puolakka, h = 99 toisea. Kylä, joka kuuluu Korpilahden kappeliseurakuntaan Jämsän emäseurakunnassa. Oravavuoren kallio sijaitsee kaksi virstaa etelään tästä kylästä ja nousee jyrkästi Päijänne-järven rannasta. Asema on tällä kalliolla ja piste on merkitty kallioon poratulla reiällä.”

Pieni piste, suuri merkitys, todellinen askel kohti nykyaikaista paikantamista. Samankaltaisia Struven ketjun mittauspisteitä löytyy koko ketjun matkalta. Kolmiomittausta käytettiin pitkien etäisyyksien mittaamiseen ja mittaustornit piti rakentaa, jotta nähtiin seuraava kohde 20-30 kilometrin päästä. Kolmiomittaus on puhdasta matematiikkaa: kun yhden kolmion yhden sivun pituus tunnettiin, pystyttiin etenemään kolmio kolmiolta pelkillä kulmahavainnoilla. Paikannus tehtiin viimeiseksi: tähtien avulla määritettiin pisteen sijainti. Paikannuksesta on merkkinä risti kalliossa ja poranreikä. Ketju koostuu kaiken kaikkiaan 258 peruskolmiosta, 265 peruspisteestä ja 60 apupisteestä. Perustamisaikanaan ketju kulki Venäjän ja Ruotsin halki, mutta nykyään ketjun pisteitä on kymmenessä valtiossa – Norjassa, Ruotsissa, Suomessa, Venäjällä, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Valko-Venäjällä, Moldovassa ja Ukrainassa.

Kun sopiva mittauspaikka löytyi, alkoi tornin rakentaminen. Torni rakennettiin lähimetsässä olevista puista paljain käsin ja torni saatiin valmiiksi viikossa. Noin 40 metrin korkuisen tornin rakentaminen oli raskasta ja vaati taitoa. Torniin rakennettiin sisäkkäin 2 tornia. Sisempänä olevassa oli mittauslaitteisto ja mittausta suorittavat ns. havaitsijat olivat ulkoisessa tornissa. Viimeiset kolmiomittaustornit rakennettiin 1980-luvun puolivälissä, sitten GPS-tekniikka korvasi ne. Oravivuoren tornin huippu on 200 m korkeudella merenpinnasta ja tornista avautuu keskisuomalainen järvimaisema. Pimeällä torni on oiva paikka tähtien katsomiseen ja aamuisin auringonnousun seuraamiseen. Tältä pisteeltä näet hyvällä säällä kaikkiin neljään lähellä olevaan ketjun pisteeseen.

Lähimmät muut pisteet:
– Jyväskylä (Roninmäki) 33,0 km
– Rappuvuori 14,0 km
– Vaaterinvuori 28,0 km
– Tammimäki 26,5 km

Muistutuksena vielä, että Oravivuori on roskaton retkeilykohde. Alueella ei ole roskiksia vaan roskat tulee viedä mukanaan. Täällä ei voi paistaa makkaraa, sillä nuotion sytyttäminen on kielletty.